Juniorikurssi

Brasilialaisen jujutsun ja lukkopainin juniorikurssi

Pikkulapsi osoittaa sormella että kannattaa aloittaa harrastus

Kamppailulajeissa oppii luottamaan harjoittelukavereihin ja usein harrastuksesta saa elinikäisiä ystäviä. Pikkuhiljaa kasvaa rohkeus kokeilla erilaisia liikkeitä ja myös taidot ja voima ja notkeus kehittyvät. Kamppailulajien harrastaminen, kuten brasilialainen jujutsu ja paini, lisäävät turvallisuutta ja itsevarmuutta. Lajissa oppii kohtaamaan jännittäviä tilanteita turvallisesti, jolloin myös itsevarmuus kehittyy. Liikunta on mukavaa ja tutkimuksessa on todettu, että harrastaminen parantaa koulumenestystä.

BJJ/lukkopainin juniorikurssille otetaan 12 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Kurssi on suunnattu 9 – 12 vuotiaille. Harjoituksissa oppii lajin perustaitoja, liikkumista, koordinaatiota ja kaveritaitoja. Kursseille osallistumiseen ei tarvitse olla hyvässä kunnossa. Paras aika aloittaa harrastus on nyt.

Aluksi tarvitset sisäliikuntavarusteet, esimerkiksi shortsit, t-paita, tossut tai sukat ja juomapullo. Painimatolla on käytettävä kenkiä tai (jarru)sukkia.

Juniorikurssin hinta on vielä tarkentamatta. Hinnaksi tulee 60 euroa keväältä. Hintaan sisältyy vakuutus ja kurssipuku (Gi). Jos sinulla on jo kamppailuun sopiva puku, ota yhteys ohjaajaan. Ota yhteys ohjaajaan myös, jos haluat harjoitella lukkopainia, jolloin et tarvitse brassipukua.

Harjoitukset Kuokkalan Graniitin painisalissa keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 17 – 18.30 koko kevään ajan.
Ilmoittautuminen sähköpostilla hannu.leinonen@gradia.fi.

 

Linkkejä: facebook tapahtuma

Ohjaaja: Hannu Leinonen
Pätevä liikunnan opettaja – opettamisen ammattilainen
Yli 20 vuoden kokemus kamppailulajien opettamisesta
Kansainvälisesti sertifioitu kamppailulajien opettaja
Useita tutkimuksia ja julkaisuja kamppailulajeista